Pyydä tarjous: 044 240 4713
Tietoa sadevesiviemäröinnistä
Sadevesien johtaminen oikein on osa turvallisuutta.
Vielä 70-luvulla oli yleistä, että sadevedet johdettiin salaojaputkistoon. Tämä on erittäin iso riski, ja nykymääräysten mukaisesti salaoja- ja sadevesijärjestelmien tulee olla erillisiä. Katolta voi sadekuuron aikana tulla tuhansia litroja vettä, joten alun perin kuivatusjärjestelmäksi suunnitellusta salaojituksesta tuleekin rakennuksen perustuksia märkänä pitävä kastelujärjestelmä.
Nykymääräysten mukaisesti salaojat ja sadevedet yhdistyvät toisiinsa vasta kauempana rakennuksesta perusvesikaivolla, josta ne johdetaan joko kunnalliseen sadevesiviemäriin tai avo-ojaan.
Oikein tehtyyn salaojitukseen kuuluu myös riittävä routaeristys sekä pihamaan muotoilu, eli maan tulee viettää seinustoilta poispäin. Näin sade- ja hulevedet eivät pääse valumaan sokkelia vasten.
Sadevesien johtaminen
Sade- ja sulamisvesien ohjaaminen pois katolta ja talon viereltä tulee tehdä hallitusti. Syöksytorvien kautta valuvat vedet johdetaan rakennuksen vierestä joko sadevesiverkostoon tai avo-ojaan tai vähintään kolmen metrin etäisyydelle rakennuksesta.
Ohjaus tehdään niin, ettei rakennuksen rakenteille tai naapuritonteille aiheudu siitä haittaa. Kattovesien poisjohtaminen voidaan järjestää esimerkiksi betonisilla kouruilla tai maanalaisilla umpinaisilla putkilla.
Rakennuksen salaojajärjestelmään ei saa johtaa pintavesiä tai katoilta valuvia vesiä.
Paljon vettä perustuksiin
Kun talon sadevedet on ohjattu väärin, katolta voi ohjautua muutaman tunnin kestävän rankkasateen aikana tuhansia litroja vettä suoraan talon jaloille eli sen perustuksiin.
Etelä-Suomessa normaalikokoisen talon katolle – kun vesikaton pinta-ala noin 200 neliömetriä ja sademäärä on 600 millimetriä vuodessa – sataa noin 120 kuutiometriä eli 120 000 litraa vettä vuodessa.
Riskirakenteet
Sadevesien ohjauksen merkitys korostuu, jos kohteessa on havaittu riskirakenteita. Esimerkiksi valesokkeli tai matala sokkelikorkeus yhdessä puutteellisen sadevesien ohjauksen kanssa aiheuttaa yleensä jossakin vaiheessa kosteusvaurion ulkoseinän alaosiin. Räystäskourujen ja syöksytorvien alla olevien rännikaivojen puhdistus on tärkein sadevesijärjestelmään liittyvä huoltotoimenpide
Vakuutusyhtiöt
On hyvä muistaa, että vakuutus ei korvaa heitteille jätetyn tai puutteellisen sadevesijärjestelmän aiheuttamia tuhoja. Tämän vuoksi sadevesijärjestelmän kunnosta on pidettävä hyvää huolta – etenkin Suomessa, jossa muuttuvat sääolosuhteet tuovat peliin omat haasteensa.